nobody screams

ja
kun
suru

kaikkoaa

se palaa takaisin
iskee
voimalla

peruskallioon

ja sen lävitse

meistä kaikki vanhenee, omaa aikaa ei tiedä kukaan

kuinka kuvailet sen tunteen

kuinka saat sen puettua sanoiksi
jos
sitä ei voi edes aistia
ellei itse tunne sitä

ja ellei tiedä,
millaista se on

se on kuin

avaisi silmänsä pimeydestä
mutta lopultakaan
ei valoa näkyisi

huutaisi kallioilta merelle
ja tietäisi
ei sieltä edes kaiku vastaisi

menisi kahville itsensä kanssa
surullisena, totta kai,
koska kukaan ei istuisi vastapäätä

kuin

olisi vailla yksinäisyyttä,
mutta vain tyhjyys seuranaan

kuin haluaisi kuulla edes hiljaisuuden,
mutta sitäkään ei olisi

vihlova on ajatus siitä, että menettäisi kaikki läheisensä,
mutta on kalvava totuus, ettei ole läheisiä
olemassakaan

se on
kun on yksin

eikä ole lohtua

when I thought that I might be invincible, it wasn't long before I was invisible

osaan lukea sanasi

kykenen tulkitsemaan ne
mutta en tunne
niiden lämpöä

luen niitä kuin ulkopuolinen
analysoin ne vieraan silmin
pohdin mihin henkilö X
pyrkii henkilön Y kanssa

ja olen varma
tämä näytelmä laskee esirippunsa

pian

tässä heinäkuussa
ei sympatiaa jaeta

KILL ME WITH YOUR STRANGE WORDS

from now on
i'm never gonna cry again like this

from this very moment
no one will hear me scream
into the night

i won't say your name ever again
i won't scream out loud when i'm tired
of
you

so please,
fix this fucking so called friendship
for me