keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010

KILL ME WITH YOUR WORDS THAT LEFT UNSAID

mustat pisarat valkealla maalipinnalla
kertovat minun itkeneen

lunta, räntää ja rakeita

maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

god, I miss you

kaikki kaatuvat aikanaan
jotkut ovat saaneet
tuomiokseen

pysyä maassa

ja tallautua unohduksiin

jotkut onnekkaat
kuulevat avun tulevan
ja
odottavat

kun on aika,
he ottavat kädestä kiinni
ja nousevat takaisin
kulkevien pariin

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

pure morning

Emme olleet voittamattomia,

emme ole ikuisia.
Luovuta tai katoa,
jää luoksemme
vain hetkeksi.

perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

tonight is one night left

oli yksi

oli monia nauramassa,
pilkkaamassa

olin yksin

oli toinen

oli useita syrjimässä,
halveksimassa

oli toinen yksin

oli tuhansia

oli miljoonia polkemassa maahan,
sortamassa

oli tuhannet yksin

kun tuhannet yksinäiset
toisensa löysivät

oli iloa
oli laulua,
tanssia,
joikua

kukaan yksinäinen
ei ollut yksin

katoava kansa vahvistui taas,
mutta nopeammin se vajoaa tiedottomuuteen

pian meitä ei enää ole

viimein jäljelle jäävä yksinäinen
ei enää löydäkään tuhansia muita

silloin hän on yksinäisin kaikista

sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

every you, every me

avaamme silmämme
näemme sen, mikä on nähtävissä
kuulemme sen, mikä on kuultavissa
mutta emme ymmärrä

he ajavat omaa asiaansa
painivat itsekkyyden kanssa
ahneutta vältellen

yhdessä he lankeavat omaan ansaansa
hierarkia on kompastua johtajien kadotessa

meistä tulee jumalia