Tietämättömänä sen hiipivästä askelluksesta me karattiin metsään,
siihen tuttuun ja lämpimään mökkiin,
paikkaan, johon ei osaa jollei tiedä varmasti tietä.
Vruumvruum
Me huudettiin Lynxin kanssa kilpaa
monta tuntia päivässä,
eikä kukaan jaksanut enää kuunnella.
Lumi helisi kimallellen,
jäähdytti kuumana käyvää moottoria,
ja kasteli mun lapaset kun me rakennettiin Hattivatti-armeijaa takapihalle.
Yhdeksän karvaista kuonoa,
heiluvaa häntää,
haukkuvaa, murisevaa ja laulavaa suuta,
ilkikurista silmäparia
sekä upeaa ideaa omaavaa koiraa
pyrähteli jaloista toisiin
sulassa sovussa.
Paratiisissa,
jossa ei ole sääntöjä tulemiselle ja menemiselle,
kaikki ovat yhdessä ja jokaisen leikkiin lähtee kaikki mukaan.
Äkkihyökkäyksiltä emme välttyneet,
pikaisesti nurkan takaa loikkaava ninjakoirayksikkö yllätti vanhemmankin.
Takanreunuksella elävät kynttilät,
radiosta leijuva vanha musiikki
ja jäähileistä kilisevä vesi
toivat sen saman tunnelman,
kuin viisitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa.
Tunsin olevani kotona.
Automatkalla kaupunkiin radiosta soi vanha kesäbiisi,
jota soitin yhtenä vuonna pelkästään mökillä.
Valkea unelma alkoi olla jo entinen taajamassa,
vain muutama haiven jäljellä.
Kuinka nyt käy juuri alkaneen harrastuksen?
Liitäminen hangen pinnalla
jo tutuksi käyneellä ketulla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti