selkäni nojaan kylmään kiveen
ainoaan kestävään,
muuri välillä ihmisen pelon ja turvan
taivaan sini tuo toivon mieleen,
ehkä minullekin on paikka maailmassa,
ehkä en olekaan yksin ja unohdettu
kevyt kuin väräjävä perhosen lento
laskeutuu varoen terälehdelle
en tohdi edes hengittää
hopeasinisiipi kuiskasi minulle huomisesta:
on kaunis päivä
vihdoin olen onnellinen
//pahoittelen laatua//
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti