Kesä valtasi myös kaukaisen mökkikylän
murhaten Hattivatit,
unelmat ikitalvesta ja koirien karnevaalista.
Kuumuudessa maailma on avara,
eivätkä sielut malta jäädä kilometrienkään säteelle omasta reviiristään.
Jäävätkö muistot muistoiksi
toteuttamatta itseään ensi vuonna
vai liitelevätkö uudet kokemukset korkealta yli entisten aikojen?
Heinäkuussa palaan tarkistamaan tilanteen ja rakennan sillan yli kohisevan kosken,
jotta naapurit pääsevät leikkimään omieni keskellä.
Korjaan suhteet sukulaisiin, teen yhtä samasta kansasta.
Iloitsen kesän tuoksusta, hyttysarsenaaleista ja veden äänestä.
jokaisesta hetkestä, kahvikupillisesta Hiekkasaarella sekä vapaani tarttuvasta saappaasta.
Olen onnellinen,
kotona.
Oli kesä, talvi, syksy taikka kevät,
sydämeni kuuluu mökille,
keskelle metsää, erämaita, jänkiä ja jokia.
Liikun useita kilometrejä kävellen, kelkalla tai soutuveneellä,
mutta aina muistan sen ihanan tunteen,
kun palaan nuhjuiseen hirsimökkiin ja nukun kovalla levitettävällä sohvalla.
Kun kuuntelen rätisevää radiota ja kiipeän katolle puhumaan puhelimessa,
kun jo kaipaan kaupunkiin sivistykseen.
Kun olen yhtä viereisen kosken kanssa istuen sen keskellä suurella kivellä,
kun nauran kilpaa auringon kanssa koirien juostessa ympärilläni,
kun leikin aikuista sivistyneesti kuulumisia vaihtaen mökin kuistilla.
Vaikka kuinka pyrin pääsemään takaisin kaupungin rutiineihin ja hyörimiseen mukaan,
tiedän,
vain luonnon keskellä olen oma itseni.
